Tyhjä tila

Itsensä irtisanominen ja hyppy tuntemattomaan ilman suunnitelmia on jännittävää. Se voi olla inspiroivaa, mutta myös hyvin pelottavaa, jos on tottunut pitämään kiinni tietystä elintasosta tai turvallisuuden tunteesta. Taakse jää päivittäinen sosiaalinen vuorovaikutus, päivittäiset tehtävät ja merkityksellisyys osana vanhaa työyhteisöä, sekä tietenkin työn tarjoamat etuudet ja kuukausipalkka.

Voi olla vaikea luopua tällaisesta tutusta ja turvallisesta ilman varasuunnitelmaa. Mutta varasuunnitelman kanssa kyseessä ei olisi edes varsinainen hyppy. Varasuunnitelma sitoo jo johonkin, mikä on luotu ennen kuin on vapaa. Ja tuosta sitoutuneesta tilasta käsin

luotu suunnitelma saattaa olla paljon vaatimattomampi kuin vapauden tilasta luotu suunnitelma.

Kun lähdin tyhjän päälle, ihmiset ympärillä alkoivat kysellä, että no mitäs nyt seuraavaksi, mitäs aiot tehdä. Mitä suunnitelmia sulla on? Tunnistin, että tämä voi lisätä painetta tehdä nopeampia ratkaisuja kuin mitkä oikeasti vievät siihen suuntaan mihin sydän

kutsuu. Jos hypätessä tarttuu random-oljenkorteen, voi hyvin joutua ojasta allikkoon. Äkkipikainen toiminta voi kummuta pelosta tai epävarmuudesta eikä vapaudesta ja syvemmästä tietoisuudesta.

Omalla kohdallani hyppy tarkoitti vapaata pudotusta ja kunnon aikalisää ennen uusia vahvasti sitovia sitoumuksia ja haluan pitää tästä kiinni. Itselleni ensimmäinen tehtävä tämän hypyn jälkeen on ollut syventää yhteyttä itseeni ja siihen mitä todella haluan. Tätä sukellusta ei voi tehdä muuten kuin yksin, sillä kellään muulla ei ole pääsyä toisen ihmisen sisäiseen maailmaan. Omalla kohdallani yhteyden syventäminen tuntuu edellyttävän sitä, että tyhjennän mieleni, odotukseni ja vaatimukseni. Nollaan koko systeemini ja kurotan kohti ydintä, jossa uinuu oma elämäntarkoitukseni. Tai jos oletetaan ettei elämäntarkoitusta ole, vaan voimme itse luoda täysin oman elämämme ja sen tarkoituksen, niin tuo tyhjyys on tila, josta tätä uutta elämää käydään esiin vetämässä. Se on aineeton todellisuus, joka manifestoituu aineelliseksi oman värähtelytaajuutemme mukaan (ks. myös Purra 2013).

Omaan värähtelytaajuuteensa pääsee kurkistamaan parhaiten tunnistamalla oman tunnetilansa. Tästä Susanna Purra (2013: 53) on luonut loistavan taulukon. Purran kirja Kadotettu yhteys – Löydä tunteesi voima vaikuttaa kokonaisuudessaan todella hyvältä oppaalta matkalla omaan luomisvoimaan. Kirjan ensimmäinen luku on jo tuntunut erittäin inspiroivalta ja voimaannuttavalta.

Taulukossa kuvataan erilaisia tunnetiloja, joista ns. vahvasti luomisvoimaiset tunnetilat ovat taulukon yläosassa ja taas lukkiutuneet tunnetilat alaosassa. Kun tunnetila on hyvin vapautunut, luottavainen, arvostava ja rakkaudellinen, on ihminen yhteydessä itseensä

ja omaan ytimeensä, ja tätä kautta myös tuohon elämän virtaan, eli voimaan minkä avulla manifestoimme elämäämme ne asiat mitä elämässämme ovat.

Kun tunnetila on apaattinen, epätoivoinen tai pelon valtaama, olemme itse sulkeneet yhteyden elämän virtaan ja myös luomiskykyymme. Tällöin vedämme puoleen samankaltaista energiaa sisältäviä tapahtumia ja kohtaamisia sekä hyvin rajallisia

mahdollisuuksia. Tällöin myös elämämme alkaa näyttää hyvin mahdottomalta ja se itsessään voi lisätä epätoivoisuutta ja aiheuttaa negatiivisen kierteen. Vastaavasti positiivinen kierre voi syntyä positiivisia tunteita ruokkimalla.

Miksi tunnetilat sitten ovat se oikea väylä tarkastella yhteyttä itseensä? Purran (2013: 29-30) mukaan tunnetilat ovat yhteys myös alitajuntaamme, ja vapaasti häntä tulkiten ”keho ei valehtele” toisin kuin oma mielemme, joka keksii kaikenlaisia kommervenkkejä.

Täten yhteys omaan kehoon ja sitä kautta omaan ytimeensä johtaa vääjäämättä myös tuon tyhjän tilan luokse, jossa virtaa tämä rakentava luomisenergia, joka värähtelee nimenomaan ilon, rakkauden, kiitollisuuden ja muiden ns. korkeavärähteisten, keveiden

energioiden kanssa. Käytännössä siis, jos ja kun pystymme pysymään hyvissä viboissa pitkiä aikoja, alamme luoda elämäämme tilanteita ja mahdollisuuksia, ihmissuhteita ja asioita jotka henkivät noita samoja hyviä viboja.

Hyvissä viboissa hengailu ei kuitenkaan onnistu pintapuolisella positiivisuudella tai yrittämällä kieltää joitakin omia olemuspuolia, eli käytännössä sulkemalla huonot ajatukset tai tunteet jonnekin sisäänsä ja keskittymällä hyviin vastaaviin. Kaikki olemuspuolet ovat olemassa, ja kaikki ne on kohdattava ja hyväksyttävä, sillä kaikki mitä meissä on, on itsemme luomaa, riippumatta siitä mitkä olosuhteet, ihmiset tai tapahtumat ovat näiden omien luomusten taustalla.

Matka omaan ytimeen ja siellä virtaaviin korkeisiin energioihin menee kaikkien tunteiden tunnistamisen, hyväksymisen, vapauttamisen ja niiden toimintamallien ymmärtämisen kautta. Matka tyhjyyteen on siis syvällinen prosessi, jossa jokainen kivi käännetään ja tutkitaan sen alle jääneet kivut ja surut. Tämän jälkeen hyvään energian virran ylläpitäminen on helpompaa, koska karikot eivät enää vedä meitä samalla tavalla puoleensa.

Oman kokemukseni mukaan tyhjään tilaan pääseminen vaatii siis aina paljon omien rakennelmiensa kohtaamista ja irti päästämistä. Koska matka on kohti keveitä, korkeavärähteisiä energioita, pitää kaikki painolasti jättää pois. Painolastia ovat juuri esim. huoli talousasioista ja sosiaalisesta statuksesta, pelko epäonnistumisesta, muiden ihmisten mielipiteet ja odotukset, pettymys omaan itseen, syyllisyys jne. Kaikki tuota virtaavaa, energisoivaa elämänvirtaa rajoittava on kohdattava ja laskettava irti pois omasta

systeemistä ja antauduttava kellumaan elämään luottaen. Ja jos jotain raskasta pyrkii piilottelemaan tai väistelemään, niin se kyllä tulee niin monta kertaa eteen, että sen vihdoin kohtaa. Elämän energiaa ei voi huijata, ainoastaan itseään.

Kun painolastit on pystynyt vapauttamaan, voi päästä tyhjyyden tilaan. Kokemus ei kuitenkaan ole välttämättä heti energiaa pursuava ja voimauttava. Tyhjässä tilassa hengailu voi edellyttää myös tylsyyden kohtaamista tai lähennellä hylätyksi tulemisen

kokemusta. Kun ei ole missään kiinni, on ikään kuin yksin, omillaan. Tässä tilassa helposti sortuu puuhastelemaan kaikenlaista epäolennaista täyttääkseen tuota tilaa vain jollakin, ettei tyhjyyttä tarvitsisi kokea. Voi myös alkaa kuvitella, että kaikki muut tekevät nyt jotain todella kiinnostavaa ja tärkeää, mutta minä en mitään, kun möllötän tässä tyhjässä tilassa.

Kuvatun kaltaiset ajatukset ovat mielestäni kuitenkin vain mielen tason harhoja, jotka pohjautuvat pelkoon ottaa täysi vastuu omasta elämästä kokonaisuutena ilman ripustautumista siihen mitä valintoja muut tekevät. Tyhjyys on juuri se tila, jossa voidaan

myös ravistella pois vanhat uskomukset ja käsitykset ja luoda uudet sitoumukset suuremmasta tietoisuudesta käsin, ideaalisti oman ytimen kutsun –sydämen äänen – johdateltavana.

Lähde: Purra, S. (2013). Kadotettu yhteys – Löydä tunteesi voima. Helsinki: WSOY