You have no f*cking clue

Viime viikkoina turvallisuus on noussut esiin vahvana teemana. Usea ihminen ympärilläni on tavalla tai toisella ilmaissut pelkoa antaa elämän kuljettaa, ikään kuin voisi omalla varovaisuudellaan estää tietynlaisten tapahtumien kulun. Vastaavasti olen myös kohdannut muutaman ihmisen, jotka elävät turvallisuudessa – vaikka tämä ulospäin saattaa näyttää joltain ihan muulta.

Unohdetut, 2022

Elämään voi heittäytyä ystäväni sanoin ”align – let go – zero control”, jos vaan oma systeemi antaa periksi. Mikä ehdollistuneen, kontrolliin pyrkivän mielen mielestä on pelottavaa ja varoittelun arvoista, onkin todellisuudessa antautumista elämän suuremmalle suunnitelmalle, josta meillä ei ole mitään käsitystä. Aivokapasiteettia voi vapauttaa huomattavasti parempaan käyttöön, kun hyväksyy kaiken miten se on – ja muuttuu – koko ajan. Fakta on, ettemme tiedä mitä tulee tapahtumaan huomenna tai edes tunnin päästä. Toki voimme pakottaa itsemme paikallemme istumaan tunniksi ja tätä kautta todistaa itsellemme, että kyllä tiedämme mitä itsellemme tapahtuu tunnin päästä. Mutta tämäkään ei ole ihan näin välttämättä. Ei ainakaan kaverilleni, joka teki rauhassa töitä kotonaan, kun yht’äkkiä kylpyhuoneesta kuului järkyttävä rysähdys. Yläkerran asunnon vessanpönttö rysähti alas läpi välikatosta. Onneksi kaverini ei somettanut juuri tuolloin pytyllä. Uskomusmaailmaan siirryttäessä tulee vastaan kaikki ja enemmän. Onko elämä ennalta määrättyä? Onko sielu ikuinen? Seuraammeko me täällä jotain ohjelmaa kuin marionetit, joilla ei ole omaa tahtoa kuin hiuskarvan verran? Jos näin, onko tuo suunnitelma meidän hyväksemme vai pahaksemme, ja kuka sitä ohjaa? Vai ohjaammeko sitä kollektiivisesti omilla ajatuksillamme, tai ehkei vain ajatuksillamme vaan koko ihmissysteemillä, joka kattaa paljon enemmän kuin rajoittuneen mielen? Aivokapasiteetti on joka tapauksessa aika rajallinen, ja myös tutkitusti aika rajallisesti käytössä meillä kaksijalkaisilla. Kenties olemme siis yhteydessä suurempaan tietoisuuteen oman systeemimme kautta, ja tuota kautta saamme tietoa, jota aivomme eivät (vielä) pysty prosessoimaan? Tai ehkä aivomme pystyisivätkin, jos eivät olisi niin saastuneet kaikenmaailman bullshitistä mitä tuuttamme kaikista kanavista päivät pitkät. ”Minulla ei ole pienintä aavistustakaan” on itse asiassa aivan taivaallinen tila. Siinä tapahtuu jotain, joka ylittää oman käsityskyvyn ja kuvitelmat itsestään (ja toisista). Elämä tapahtuu kun sen antaa tapahtua, ja se tapahtuu tavalla, joita emme ole osanneet edes kuvitella. Oma systeemi, ollessaan vapaa ehdollistumista, vastaa elämälle ja osallistuu sen leikkiin älyllisellä, kehollisella, emotionaalisella, spirituaalisella tasolla. Kun ei yritä hallita tai ohjata mitä tapahtuu, voi tapahtua uskomattomia asioita. Ja joskus elämällä on selkeä agenda, jota ei voi paeta vaikka tekisi mitä. Tämä voi näkyä esimerkiksi jonkun ihmisen vaikutuksessa sinuun. Vaikka keräisit kaiken tahdonvoimasi ja päättäisit toimia tavalla x, tämän ihmisen läheisyydessä toimit tavalla w, r ja tgdb. Ja kaikki nuo tavat ovat huomattavasti parempia ja antoisampia kuin tuttu ja turvallinen x, jolla pidät elämäsi kurssin hallittuna ja tapahtumaköyhänä. Linjaus – irtipäästö – kontrolloimattomuus voi tuntua pelottavalta siksi, että pelkää itse tekevänsä "mitä vaan” tai olevan tilassa, jossa itselle voi tapahtua ”mitä vaan”. Oma kokemukseni kuitenkin on, että kun linjaus on kunnossa, ei todellakaan tapahdu mitään ”pahaa” tai sekoittavaa, vaan selkeys, avoimuus, yhteydet, ymmärrys, tasapaino, rauha ja seesteisyys lisääntyvät. Eli kontrollista irti päästäminen ei tarkoita päämäärätöntä sekoilua, ellei sitten omassa systeemissäsi ole jotain jonka pitää itsensä ilmaista vielä päämäärättömällä sekoilulla ennen kuin balansoituu. Jos sekoilut on jo sekoiltu ja sydän kaipaa rauhaa, sydämen toive täyttynee heittäytymällä. Kuitenkin, jos alkaa kuvitella, että tietää miten tämä tapahtuu, on jälleen ansassa. Eli jos on esimerkiksi etukäteen päättänyt, että tässä ihmissuhteessa tulen kokemaan rauhaa – ehkä, ehkä ei. Tai että tämä työpaikka auttaa minua edistämään uraani – ehkä, ehkä ei. Kaikki päätökset ja odotukset johtavat pettymyksiin, koska elämä ei palvele sinun suunnitelmaasi, vaan omaa suunnitelmaansa. Pettymysvapaa tila syntyy siitä, ettei odota mitään mistään tietystä suunnasta, vaan katsoo miten elämä avautuu ja mitä elämä tarjoaa, ja vastaa tähän, itseään kuunnellen: kyllä kiitos, ei kiitos. Minulla ei ole aavistustakaan siitä mitä huominen tarjoaa, joten elämä on muuttunut kuin leffan katsomiseksi, jossa on yhtä aikaa pääosassa ja katsomossa. Tämä kaksoisrooli takaa sen, että arki rullaa ja vastuut tulee hoidettua, koska katsomosta voi lähteä laskuja maksamaan ja ruokaa tekemään kun näiden aika on. Ja se sallii myös pääroolissa toimimisen ja sitä kautta heittäytymisen hetkeen tavalla, joka aiemmin tuntui mahdottomalta. Vahva suositus: aivot narikkaan ja leffaa sopivissa pätkissä, kunnes nämä kaksi maailmaa alkavat elää rinnakkain ja siirtymä niiden välillä on inspiroivaa: heittäydy, maadoitu, heittäydy, maadoitu – yhteenveto. Okei, nyt ollaan tässä. Ja taas mennään!